Tämän ilmoituksen tiedot on siirretty meille verkkokaupasta, kauppiaalta tai ulkoiselta markkinapaikalta. Huomaa, että tiedonsiirron mahdolliset viiveet voivat aiheuttaa tilapäisiä hintaeroja.
Lähde
Aawee
Viimeksi päivitetty
7 minuuttia sitten
Kuvaus
Normaali, perinteisen kokoinen Tommi. Terän mitta n. 95mm. Koska puukot ovat sepän tekemiä ainutlaatuisia yksilöitä, terän mitta vaihtelee hieman. Samasta syystä johtuen kahvan värisävyt vaihtelevat eri asteisista tumman sävyistä vaaleaan. Valmistaja: Sakari Väätti, Puolanka
Perinteinen Tommi-puukko on käytettävyydeltään erinomainen työväline mm. puuntyöstöön sekä riistan ja kalan käsittelyyn.
Tunnusmerkkeinä mustaksi värjätty tuppi, jonka peili on värjätty punaiseksi. Puukon kahva raidan juurivisaa, jossa ylä- ja alahela messinkiä. Terä hopeaterästä.
Tommi-puukko on vanha hyrynsalmelainen puukkomalli. Puukon takominen aloitettiin Oravivaaran Mustalahden talossa v.1870 paikkeilla. Tommi-puukko on Kerästen seppäsuvun tuote.
Tommi-puukon ensimmäinen takoja oli seppä Kalle Keränen (1844-1912), joka oli nuorukaisena taitava seppä. Kun tuli tieto, että kaukana etelässä Fiskarssissa osattiin suorittaa öljykarkaisu, jota ei kainuussa tunnettu, pisti nuorukainen evästä konttiinsa ja taivalsi Fiskarssiin oppimaan karkaisun sekä taonnan että valamisen erikoistaitoja. Fiskarssin tehdas oli juuri kutsunut Englannista hienotaospajan johtajaksi taitavan raudankäsittelijän Thomas Woodvardin, joka toimi mestarina vuosina 1862-1875. Hänen opissaan Kalle Keränen sai lopulliset tiedot puukon taonnan ja karkaisun hienouksista ja metallin valamisesta. Tommi-puukko perustuu vanhaan hyrynsalmelaiseen puukkomalliin, johon Keränen yhdisti Fiskarssissa saamansa tiedon ja taidon. Hänen käsissään puukosta tuli taideteos. Nimen Tommi-puukko on saanut Thomas Woodvardista. Saatuaan joskus paja-asiakkaaltaan liiemmän viinaryypyn, saattoi Keränen kehaista: "Minä sitten oon Tommi". Hän tarkoitti oppimestariaan "Tommi Woodvardia". Vähitellen Kalle Kerästä alettiin nimittää Tommi Keräseksi ja lopulta vain Tommiksi. Takojan nimi siirtyi sitten puukon nimeksi.
Haluatko auttaa meitä tekemään Gunfinder-palvelusta paremman?
Suostumuksellasi tunnistamme selaimesi seuraavalla käynnillä ja näemme, mitä metsästäjät ja ampujat todella etsivät. Näin parannamme hakua ja tarjontaa päivä päivältä ja näytämme sinulle enemmän sinua kiinnostavia asioita. Tietosi pysyvät meillä: emme luovuta tai myy niitä eteenpäin.
Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa sivun alareunan Evästeasetukset-linkistä. Tallentamamme tiedot on kuvattu tietosuojaselosteessa.
Evästeasetukset
Kirjautuminen, seurantalista, kieli ja turvatoiminnot. Ne varmistavat, että Gunfinder toimii sinulle, ja ovat siksi aina käytössä.
Jos annat suostumuksesi, tunnistamme selaimesi seuraavalla käynnillä ja ymmärrämme, mitä metsästäjät ja ampujat todella etsivät. Näin voimme parantaa hakua ja tarjontaa päivä päivältä. Tätä varten tallennamme laitteellesi satunnaisen tunnisteen, joka on voimassa kaksi vuotta eikä sisällä henkilötietojasi. Ilman suostumusta keräämme vain anonyymejä tilastoja. Seuraavalla valitsimella päätät, saako profiilisi vaikuttaa myös siihen, mitä näet.
Jos annat suostumuksesi, käytämme profiiliasi näyttääksemme sinulle Gunfinder-palvelussa kiinnostuksenkohteisiisi sopivia tarjouksia ja sisältöjä: enemmän sinua todella kiinnostavaa, vähemmän sattumanvaraista. Mitään ei kuitenkaan piiloteta. Tämä edellyttää suostumusta tilastointiin, sillä ilman sitä profiilia ei luoda. Tulosten arvioimiseksi pieni, satunnaisesti valittu osa suostumuksen antaneista näkee personoimattoman näkymän. Profiilisi pysyy meillä.
Evästeet on poistettu käytöstä
Selaimesi ei salli evästeitä. Emme siksi voi tallentaa valintaasi emmekä myöskään kysy sitä, käytössä ovat vain sivuston toiminnan kannalta välttämättömät toiminnot. Kirjautuminen ja seurantalista tarvitsevat kuitenkin evästeitä, eivätkä ne toimi ennen kuin sallit evästeet.